Ammattilaistason web-sivujen luominen

Web-sivuja on ollut olemassa 1990-luvulta alkaen, eli noin kahdenkymmenen vuoden ajan. Kaikki ”salatiede” on viimeistään nyt hävinnyt verkkosivuista ja niiden tekemisestä: nykyään käytännössä kuka tahansa voi luoda itselleen oman sivun muutamassa minuutissa ilman, että tuntisi yhtäkään ohjelmointikieltä.word-cloud-web-designWeb-sivuston rakentaminen ei siis ole enää teknisesti niin haastavaa kuin aikaisemmin. Samalla on myös sivustojen ulkonäköön ja toimivuuteen liittyvä vaatimustaso noussut paljon. Sivun täytyy näyttää hyvältä, sen tulee latautua nopeasti ja navigoinnin täytyy olla selkeää. Mielellään sivuston pitäisi vielä erottua edukseen suuresta web-sivujen massasta. Haastetta siis riittää, ja sivun ulkonäkö on tärkeä asia silloin, kun asiakkaat tutustuvat uuteen yritykseen ja sen tuotteisiin. Huterasti ja amatöörimäisesti toteutettu ja selvästi vanhentunut sivusto ei herätä asiakkaissa luottamusta.Sivun olemusta voi onneksi parantaa huomattavasti jo muutamalla pienellä tarkistuksella ja korjauksella. Helpointa saattaa olla etsiä internetissä sellainen verkkosivu, joka onnistuu vakuuttamaan kävijät ammattimaisuudellaan, ja ottaa siitä mallia. Tällaiset ovat esimerkiksi Axon Profilin kotisivut. Axon Profil on suosittu liikelahjojen verkkokauppa, ja heidän sivustonsa on loistava esimerkki siitä, kuinka verkkokaupan saa rakennettua selkeästi ja toimivasti.Kuten Axon Profilinkin sivustosta voi huomata, on laadukkaan sivuston toteuttaminen loppujen lopuksi kiinni melko pienistä seikoista. Ensimmäinen asia, joka kannattaa käydä läpi, on sivuston fontti. Onko se helppolukuinen, ja antaako se sivuston omistajasta luotettavan ja asiallisen vaikutelman? Erilaisia fonttivaihtoehtoja on tarjolla valtavasti, mutta liian erikoinen fontti saattaa tehdä sivun levottoman näköiseksi. Fontin tulisi myös aina tukea sivuston sisältöä.Myös sivun taustalla on suuri merkitys kokonaisilmeen kannalta. Nykyään on mahdollista käyttää sivun taustana myös korkearesoluutioista suurta kuvaa. Muutenkin kuviin kannattaa nykyään panostaa, sillä digikuvia on nykyään helppo itsekin ottaa vaikkapa älypuhelimella ja uusien nopeampien yhteyksien vuoksi suurempiakin kuvia on helpompi ladata.Fontit, taustakuvat ja muu kuvien käyttö ovat asioita, joita on verraten helppo muokata jo valmiillakin sivustolla. Mutta sivuston asetteluun ja yleisilmeeseen tulisi kiinnittää huomiota jo suunnitteluvaiheessa, ja silloin kannattaa pitää kaksi sanaa mielessä: selkeys ja yksinkertaisuus. Kannattaa kuitenkin muistaa, että oman verkkosivun luominen on tarkkaa hommaa. Mikäli haluat varmistaa ammattimaisen ulkoasun firmallesi, käänny ammattisuunnittelijan puoleen.